Professori Pekka Puska toimi ensin Kansanterveyslaitoksen ja myöhemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajana vuoteen 2014 asti. Nyt hän vetää kansainvälistä asiantuntijaryhmää, jonka tehtävänä on WHO:n tupakkapuitesopimuksen FCTC:n kansainvälisten vaikutusten arviointi.

Miksi tupakkalakia alettiin valmistella?

Sotien jälkeen melkein kaikki suomalaismiehet polttivat. Lääketieteellistä tietoa tupakan vaaroista alkoi kertyä 1950-luvulta alkaen, mutta se oli jäsentymätöntä, eikä lääkäripiireissäkään ollut tästä kunnolla tietämystä. Vielä 1970-luvun alussa kaikkialla poltettiin, myös sairaaloissa.

Suomessa oli vain vähän omaa tutkimusta tupakoinnin terveysvaikutuksista. Arvostetut amerikkalaiset tutkimusraportit tupakan vaaroista kuitenkin vakuuttivat muutamat keskeiset tahot. Tupakkatuotteita säädeltiin tuolloin elintarvikelainsäädännön alla. Lain mukaan terveydelle vaarallisia tuotteita ei saanut markkinoida, mutta käytännössä tämä ei koskenut tupakkaa. Aloimme opiskelukaverini, myöhemmin Lääkintöhallituksen ylilääkärinä toimineen Matti Rimpelän kanssa vaatia, että laki on otettava tosissaan. Myös Lääkintöhallituksen osastopäällikkö Kimmo Leppo oli keskeinen hahmo lain alulle saamisessa.

Mikä oli Pohjois-Karjala-projektin rooli lain toteutumisessa?

Projekti käynnistyi vuonna 1972. Sen alkuperäisenä tavoitteena oli väestön elintapoihin vaikuttamalla vähentää sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta Pohjois-Karjalassa. Olimme vakuuttuneita siitä, että tupakka on näiden tautien keskeinen riskitekijä ja siksi tupakoinnin vähentämisestä tuli yksi projektin keskeisistä teemoista. Kohdistimme siihen paljon erilaisia toimia, jotka puolestaan antoivat taustaa vuoden 1976 laille ja edistivät sen toteutumista.

Mikä oli lainsäädäntömme tila kansainvälisesti vertailtuna 1970-luvulla?

Meillä säädökset koskivat lähinnä paloturvallisuuskysymyksiä ja maailmalla tupakoinnin sääntely oli yhtä lailla lapsen kengissä.

Suomessa tupakkalakiesitys hyväksyttiin vuonna 1976 ja laki tuli voimaan 1977. Se oli kansainvälisesti todella edistyksellinen. Se sisälsi muun muassa tupakkatuotteiden mainontakiellon, kiellon myydä tupakkatuotteita alaikäisille, savuttomat julkiset tilat ja tupakointikiellon julkisessa liikenteessä. Monta vuotta hehkutimme, että meillä on maailman paras tupakkalaki.

Vaikka tupakointi on yksilön oma valinta, kansanterveys on myös yhteiskunnan vastuulla.

Miten päättäjät, media ja kansa suhtautuivat tupakkalakiin?

Kansa ja media olivat vähän yllättyneitä, koska tupakointi oli silloin todella yleistä. Monesti haastattelussa toimittaja puhalteli savua silmilleni ja ihmetteli, miksi tällainen laki tarvittiin.

Laki ei kohdannut suurta vastustusta, vaikka kaikki tupakoitsijat eivät siitä tietysti pitäneet. Toisaalta on hyvä muistaa, että varsinaiset tupakointirajoitukset tulivat lakiin vasta paljon myöhemmin. Esimerkiksi työpaikkatupakoinnin kielto tuli voimaan vasta vuonna 1995.

Jälkeen päin on lähes käsittämätöntä, että 1970-luvulla saatiin läpi niin hyvä laki. Meillä ei ole esimerkiksi saanut mainostaa tupakkaa vuoden 1978 jälkeen. Tupakkateollisuus ei ollut valmistautunut lain läpimenoon, ja lobbaus oli vähäistä. Myöhemmin he ovat olleet tiukempia otteissaan: Suomi on ollut kansainvälisellekin tupakkateollisuudelle ”vaarallinen esimerkki”.

Miksi tarvitaan laki, miksi pelkkä valistus ei riitä?

Alussa lähdettiin liikkeelle valistuksella, mutta melko pian huomattiin, että todellisen muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan yhteiskunnan tukea. Esimerkiksi tupakkamainoksia yritettiin ensin saada pois katukuvasta vapaaehtoisesti, mutta se ei toiminut.

Vaikka tupakointi on yksilön oma valinta, kansanterveys on myös yhteiskunnan vastuulla. Sääntelytarve riippuu riskin luonteesta ja tupakka on ainutlaatuisen vaarallinen tuote ja siitä on aina vahinkoa, sekä tupakoijalle että sivullisille. Tupakkatuotteiden käytön sääntely ei ole ainutlaatuista, säädelläänhän monia muitakin asioita, kuten liikennenopeuksia.

Mikä on mielestäsi tupakkalain suurin saavutus?

Kyse ei ole yhdestä päätöksestä, vaan kokonaisuudesta. Laki on antanut vahvan hallinnollisen pohjan savuttoman yhteiskunnan kehittämiseen ja tukea kentällä tapahtuvalle tupakoinnin vähentämistyölle.

Lain tulos on ollut se, mitä toivottiinkin: Tupakkatuotteiden kulutus on Suomessa vähentynyt suuresti ja on nyt EU-tasolla matalimpia. Tupakkapolitiikalla on meillä kansan enemmistön tuki.

Mitä vielä tarvitaan, että saavutetaan nikotiiniton Suomi?

Tupakkalaki on menestystarina, jolla on ollut tärkeä vaikutus terveyteen. Nyt on tärkeää, että tämä prosessi jatkuu. Melkein miljoona suomalaista polttaa yhä, eli tekemistä riittää.

Tupakkaveroa tulisi nostaa asteittain koko ajan ja niin paljon, että vaikutus näkyy myös tupakan hinnassa. Tuotemerkittömät tupakkapakkaukset ovat myös tärkeä seuraava askel – ne eivät vaikuta jo tupakoiviin vaan nuoriin. Iso haaste on uusien tupakkatuotteiden, kuten sähkösavukkeiden, sääntely. Meidän tulee nyt pyrkiä eroon kaikista tupakka- ja nikotiinituotteista.

Suomi on ratifioinut WHO:n tupakkapuitesopimuksen FCTC:n. Sen artikla 5.3 suosittelee, että tupakkateollisuuden kanssa ei tehdä yhteistyötä eikä neuvotella tupakkapolitiikkaa koskevissa asioissa. Myös suomalaisten päättäjien on hyvä muistaa tämä.

Julkaistu Savuton Suomi -päivänä 31.5.2016

Pekka PuskaPekka Puska. Kuva: THL