Lääkintöneuvos Liisa Elovainio työskenteli 30 vuotta Syöpäjärjestöjen ylilääkärinä ja pääsihteerinä. Syöpäjärjestöt olivat järjestöjen ja viranomaisten välisen yhteistyön voimakas moottori. Lisäksi hän teki lyhytaikaisia viransijaisuuksia lääkintöhallitukseen tehtävänään erityisesti tupakkalaki-asiat.

Toimit lääkintöhallituksen terveyskasvatustoimiston ylilääkärinä 1970-luvun lopussa. Miten tupakkalain toimeenpano lähti tuolloin käyntiin?

Tulin lääkintöhallitukseen ylilääkäriksi 1.3.1977 eli samana päivänä, jolloin tupakkalaki tuli voimaan. Sain tietää sijoituksestani edellisenä iltana. Näin viime tippaan meni siis lakia toteuttavan ja valvovan yksikön eli terveyskasvatustoimiston perustaminen. Siitä sitten nopeasti lakia omaksumaan, joskin paljon oli jo tuttua lain pitkään kestäneen valmistelun vuoksi.

Liikkeellelähtö oli selkeä. Lääkintöhallituksessa oli paljon asiantuntemusta, ja sen juristit ymmärsivät koko toiminnan pointin. Kaikille piti tehdä selväksi tupakkalain pohjimmainen tarkoitus: terveyden edistäminen – ei suinkaan halu kieltää ja rajoittaa kaikkea.

Mitkä olivat suurimmat haasteet lain toteutumisessa?

Alkuaikoina emme voineet olla ollenkaan varmoja onnistumisesta. Esimerkkejä ei juurikaan ollut, Norjaa lukuun ottamatta. Sieltä opimme jotakin soveltamisesta ja tupakkateollisuuden taktiikoista. Muissa terveyskysymyksissä ei juuri ollut voimakasta vastavoimaa. Meillä oli: tupakkateollisuus kaikkine resursseineen ja kokemuksineen.

Oli laadittava ohjekirjeet ja koulutettava muun muassa terveydenhuoltohenkilöstöä. Kaiken piti mennä pilkulleen oikein, muuten kimpussamme olisivat olleet sekä tupakkateollisuus että sitä paljolti silloin myötäillyt media.

Mikä onnistui yli odotusten?

Tupakkalainsäädännön vaikuttavuus. Missään muualla ei ollut saavutettu sellaista keuhkosyöpälukujen vähenemistä kuin mikä meillä nähtiin. Kiitos tästä kuuluu myös Suomen syöpärekisterin nopealle ja luotettavalle raportoinnille. Sydän- ja verisuonisairastavuudessa kävi samoin. Tämä varmasti auttoi virkamiehiä jaksamaan lain toteuttamista.

Missään muualla ei ollut saavutettu sellaista keuhkosyöpälukujen vähenemistä kuin mikä meillä nähtiin.

Miten tupakkateollisuuden vaikutusvalta näkyi?

Tupakkateollisuuden edustajien kanssa käydyt loputtomat neuvottelut veivät aikaa ja toivat myös epävarmuutta. Erityinen merkitys oli sillä, ettei tupakkateollisuutta voitu riittävästi rajoittaa. Pikemminkin kävi niin, että se pääsi rajoittamaan Lääkintöhallitusta muun muassa eräissä varoitusmerkintöihin liittyvissä kysymyksissä. Teollisuus ylläpiti jatkuvaa keskustelua ja epävarmuutta siitä, oliko tupakointi sittenkään vaarallista: oliko kyse vain nutturapäisten viranomaistätien liioittelusta?

Miksi tarvitaan laki, miksi pelkkä valistus ei riitä?

Ei ole näyttöä siitä, että pelkkä valistus riittää terveysasioissa. Siksi siihen rajoittuminen ei olisi vastuullista terveyspolitiikkaa. Silti sen varaan lasketaan paljon, juhlapuhetasolla ainakin. Milloinkahan pääsemme tästä harhasta irti? Ei ilmeisesti ainakaan ihan lähiaikoina päätellen viimeaikaisista alkoholilainsäädännön muokkaamiseen liittyvistä puheenvuoroista.

Mikä on mielestäsi tupakkalain suurin saavutus?

Suurin saavutus näkyy sairastavuus- ja kuolleisuusluvuissa. Yhteinen vahva vihollinen, tupakkateollisuus ja sen harjoittama markkinointi, liitti terveysväen yhteen, ja tätä yhteenkuuluvuutta hyödynnettiin edistettäessä muitakin terveyteen liittyviä asioita.

Mitä vielä tarvitaan, jotta saavutetaan nikotiiniton Suomi?

Sinnikkyyttä. Toteutetaan edelleen suurta ohjelmaa pienin askelin tietäen, että se hyödyttää. Tämän hyödyn kokeminen on hienointa, mitä työelämässä voi saavuttaa.

Julkaistu Savuton Suomi -päivänä 31.5.2016

Liisa ElovainioLiisa Elovainio. Kuva: Susanna Kaaja