Suomi kuudentena tupakkapolitiikan Top 10:ssä

Suomi on Euroopan maista kuudentena tupakkapolitiikan toimenpiteiden Top 10:ssä, ilmenee Euroopan Tupakka tai terveys -konferenssissa julkistetusta raportista. Ensimmäisellä sijalla olevan Ison-Britannian sijoitusta selittää professori Pekka Puskan mukaan osin erittäin korkea tupakkaverotus.

Asiasta kertoi Suomen ASH tiedotteessaan 20.2.

Arviointiraportissa oli mukana 36 maan tilanne viime vuodelta. Suomea paremmilla sijalle ylsivät Iso-Britannia, Ranska, Irlanti, Islanti ja Norja.

Tilasto ei kuvaa itse tupakointitilannetta vaan tupakkapolitiikan keskeisten toimenpiteiden toteuttamista. Kriteereinä olivat muun muassa hinnoittelu, tupakointikiellot ja tuotteisiin liitetyt terveysvaroitukset.

Kansanterveysjärjestö Suomen ASH:n puheenjohtaja, professori Pekka Puska arvioi, että Suomen sijoitus paranee vielä, kun sosiaali- ja terveysministeriön tupakkapoliittisen työryhmän esitykset saadaan toteutettua.

”Ykkösenä olevan Ison-Britannian sijoitusta selittää osin erittäin korkea tupakkaverotus. Suomessa tupakkaveroa on korotettu viime vuosina kaksi kertaa vuodessa, ja näitä säännöllisiä korotuksia on syytä jatkaa”, Pekka Puska painottaa.

Yhdenmukaiset savukepakkaukset myös Suomeen?

Raportissa tuodaan esille myös kehittämistarpeita. Suomessa ei ole vielä yhdenmukaistettu savukepakkausten ulkoasua, kuten on jo tehty monessa muussa maassa. Yhdenmukaistamista ehdotti myös tupakkapoliittinen työryhmä mietinnössään.

Savukepakkaukset on yhdenmukaistettu muun muassa Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Norjassa ja Irlannissa. Nämä maat sijoittuivat arviointiraportissa Suomen edelle.

”Odotamme Suomen hallituksen toimenpiteitä asiassa. Savukepakkausten ulkonäön yhdenmukaistaminen on kansainvälinen trendi ja johdonmukaista politiikkaa tupakkamainonnan poistamiseksi. Toivon, että Suomi seuraa pian mukana”, toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa.

 

Lähteet
Suomen ASH (20.2.2020): Suomi tupakkapolitiikan Top 10:ssä
ECToH: The Tobacco Control Scale 2019 in Europe (pdf)