Nuoret altistuvat somessa nuuskan ja sähkösavukkeiden markkinoinnille

Tupakkalain mukaan sähkösavukkeita tai nuuskaa ei saa mainostaa, mutta käytännössä molempia markkinoidaan sosiaalisessa mediassa runsaastikin. Nuuskaa myös myydään esimerkiksi Facebookissa huoletta, vaikka sitä ei saisi markkinoida muissa EU-maissa kuin Ruotsissa.

Tiedot käyvät ilmi Suomen ASH ry:n teettämästä tutkimuksesta, josta järjestö kertoo tiedotteessaan.

”Nuoret altistuvat sosiaalisessa mediassa tehokkaalle ja tarkkaan harkitulle mielikuvamainonnalle. Sama koskee tietenkin kaikkia, jotka eivät kykene suodattamaan verkossa näkemäänsä lähdekriittisesti”, pohtii Suomen ASH:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.

”Nuoret tarvitsevat mediakasvatusta tämänkaltaisesta markkinoinnista. Asiaan puuttumiseen tarvitaan myös nykyistä selkeämpää lainsäädäntöä.”

Nuuska on brändätty huolettomille, sähkösavuke valistuneille

Tutkimus osoittaa, että sähkösavuke ja nuuska on brändätty selvästi omille kohderyhmilleen. Sähkösavuke esitetään valistuneen ihmisen valintana.

”Sähkösavuketta markkinoidaan suorastaan parhaana keinona päästä eroon tupakoinnista. Yksittäisten ihmisten, tässä tapauksessa tupakoinnin lopettaneiden, kertomukset vetoavat aina terveys- ja ravitsemusasioissa, vaikka ne eivät vastaisi terveydenhuollon asiantuntijoiden ohjeistuksia”, kertoo tutkimuksen toteuttanut Anne Leppänen Ahaa-tutkimuspalvelusta.

Esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO ei suosittele sähkösavuketta tupakoinnin lopettamiseen. Suomessa sähkösavuketta ei saa tupakkalain mukaan markkinoida tupakoinnin lopettamiseen.

Nuuska puolestaan näytetään omapäisen, terveysvaikutuksista piittaamattoman ihmisen valintana.

”Kuvamaailma esittelee tuotevalikoimia ja voimakkaita kokemuksia. Kuvissa on vitsejä, jotka esittävät nikotiiniriippuvuutta ja nuuskan vahvaa vaikutusta”, Anne Leppänen kertoo.

Toisaalta myös terveysasiantuntijoiden ääni tulee esille, ja hakukoneessa ensimmäiset hakutulokset liittyvät haitallisuuteen sekä sähkösavukkeen että nuuskan osalta.

 

Lähde
Suomen ASH (11.2.2019): Nuuskan ja sähkösavukkeiden markkinointi rehottaa verkossa