”Savuttoman Suomen saavuttamiseen tarvitaan myös asenteisiin vaikuttamista”
Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto uskoo sykähdyttäviin kampanjoihin silloinkin, kun ne herättävät kritiikkiä. Eläkkeelle jäävä Laivisto on keskittynyt urallaan erityisesti nuorten savuttomuuden edistämiseen.
Kuvittele mielessäsi vaaleanpunainen ruumisarkku kauppakeskuksen käytävällä. Arkun vieressä on ilmapalloja, joissa lukee ”Vain joka toinen kuolee tupakkaan.” Halukkaat saavat kokeilla arkussa makaamista, ja heistä otetaan valokuva, joka laitetaan tupakoinnin lopettamissivustolle nähtäväksi.
Karmiva rekvisiitta oli osa Syöpäjärjestöjen Coffin Shop -kampanjaa vuonna 2007.
”Kampanjalla heräteltiin nuoria tupakoinnin lopettamiseen”, Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto kertoo.
Laiviston mukaan tupakoinnin aloittamiseen ja lopettamiseen vaikuttaa moni asia, mutta nuorten kohdalla tärkeää on vaikuttaa myös asenteisiin. Huomiota herättävät kampanjat ovat tehokkaita, mutta lisäksi asenteisiin vaikutetaan suuntaamalla oikeanlaiset viestit oikeanlaisille ryhmille.
Nuoriin vaikutetaan alakulttuurien kautta
Laivisto kertoo, että Syöpäjärjestöissä tehtiin vuosien ajan kiinteää yhteistyötä nuorten alakulttuureihin perehtyneiden tutkijoiden kanssa.
”Halusimme selvittää, miten tupakka näyttäytyy erilaisille alakulttuuriryhmille, esimerkiksi urheilijanuorille. Nuorille ei voi suunnata vain yhdenlaista viestiä.”
Nuorille ei voi suunnata vain yhdenlaista viestiä
Suomalaisten nuorten tupakointi on vuosituhannen alusta asti vähentynyt selvästi. Laiviston mukaan on kuitenkin pysyteltävä valppaana, jotta tupakointiluvut eivät ala nousta. Myös muiden nikotiinituotteiden osalta pitää olla perillä siitä, mitä tapahtuu.
”Olemme aina askeleen jäljessä tupakkateollisuutta, jolla on valtavasti rahaa käytettävissään.”
Laiviston mukaan asennevaikuttamista tarvitaan nyt nuorten nuuskan käytön ehkäisemisessä. Keinot ovat samat kuin tupakoinnin kohdalla.
”Jos haluamme kohdata nuoria, meidän kannattaa pureutua alakulttuureihin ja vaikuttaa niiden kautta nuorten asenteisiin. ”
Tunteisiin vetoaminen kannattaa
Nuorten lisäksi myös raskaana olevien tupakoinnin vähentäminen on ollut merkittävä osa Laiviston työtä. Hän kertoo esimerkin Baby Love -kampanjasta vuodelta 2015. Videolla raskaana oleva nainen laittaa vauvansa sänkyyn käärmeen ja ripustaa teräviä veitsiä sängyn ylle. Lopulta hän sytyttää tupakan ja ruudulle ilmestyy teksti ”Äiti voi olla lapsensa pahin vihollinen”.
Laiviston mukaan kampanja sai rutkasti huomiota ja positiivista palautetta. Toisaalta sitä kritisoitiin äitejä syyllistäväksi.
”Tarkoitus ei ollut syyllistää, vaan havahduttaa siihen, miten haitallista raskaudenaikainen tupakointi on. Lisäksi haluttiin tuoda esille, että raskaana olevat tarvitsevat tukea tupakoinnin lopettamiseen.”
Kritiikki on merkki siitä, että asiasta keskustellaan
Laivisto uskoo kampanjoiden voimaan silloinkin, kun ne herättävät yleisössään ristiriitaisia tunteita.
”Olen monta kertaa joutunut miettimään, mitä mieltä olen kampanjoista, nyt kun niistä on kulunut aikaa. Uskon edelleen, että ne kannattivat. Kritiikki on merkki siitä, että asiasta keskustellaan.”
Monenlaista vieroituksen tukea tarvitaan
Vaikka tupakoivan asenne sauhuttelua kohtaan olisi kielteinen, ei lopettaminen välttämättä onnistu ilman riittävää tukea. Suurin osa tupakoivista haluaa lopettaa.
Laiviston mukaan erilaisia tukimuotoja pitäisi olla tarjolla runsaasti, koska ihmisillä on erilaisia tarpeita. Esimerkiksi opiskelijoiden kohdalla menestystä on tullut vieroitusryhmistä, joihin osallistumisesta saa opintopisteitä. Sen sijaan raskaana olevat tupakoivat eivät ehkä kehtaa mennä vieroitusryhmiin, joissa on kaikenlaisia ihmisiä.
Ihmisillä on erilaisia tarpeita
”Raskaana olevien tupakointia pidetään paheellisempana kuin muiden tupakointia. Pienessä kaupungissa ei välttämättä ole monia raskaana olevia tupakoitsijoita, jolloin heille ei voida perustaa omaa ryhmää. Tällaisissa tilanteissa esimerkiksi digitaalisista menetelmistä voi olla apua.”
Kiireettömiä aamuja ja liikuntaa
Virve Laivisto on jäämässä eläkkeelle. Työpäivät päättyvät 1.9.2021, jonka jälkeen on vielä lomia jäljellä. Hän tunnustaa, ettei ole vielä täysin sisäistänyt asiaa.
”On vaikea uskoa, ettei työpäivää aamulla tarvitsekaan aloittaa”, hän sanoo.
Eläkepäiviltään Laivisto odottaa kiireettömiä aamuja, lisääntyvää liikuntaa ja neljän lapsenlapsen kanssa touhuamista.
”Tässä vaiheessa elämää sitä miettii myös terveyttä. Kun on koko elämänsä tehnyt töitä, ajattelee ansainneensa eläkepäivänsä. Toivottavasti terveyttä riittäisi, että niistä pääsisi nauttimaan. ”
Virve Laivisto
• Kehittämispäällikkö, Syöpäjärjestöt
• Terveystieteiden maisteri
• Jää eläkkeelle 1.9.2021
Kirjoittajat
Anelma LammiAnna-Mari HekkalaAnsa HolmAnu LinnansaariAnu MähönenArja RimpeläEeva OllilaHanna OllilaHanne MunterHeidi RautajokiJaakko KaprioKari HyvärinenKari ReijulaKatri SaarelaMaarit PiirtolaMaija KolstelaMaria JuuselaMatti RautalahtiMikael EkbladOlli SimonenOtto RuokolainenOuti SeppäläPatrick SandströmPaula HellemaaReetta-Maija LuhtaTarja Kristiina IkonenTellervo KorhonenVirve Laivisto