fbpx

”Faktat esiin – myös nikotiinipussien käyttö heikentää hapen saantia”

Dosentti Maarit Piirtolan mukaan savuttomien nikotiinituotteiden vaikutuksista liikuntaan syntyy väärä kuva, sillä esimerkiksi nikotiinipusseja markkinoidaan vetoamalla voimaan ja suorituskyvyn paranemiseen. Miten nikotiini todellisuudessa vaikuttaa urheilusuoritukseen?

”Nikotiini ei ole dopinglistalla, koska sillä ei ole todettu olevan suorituskykyä parantavaa vaikutusta. Nikotiinin haittavaikutuksista sen sijaan on vahva näyttö.”

Maarit Piirtola toimii vanhempana tutkija UKK-instituutissa ja tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän kertoo, että nikotiini supistaa verisuonia, nostaa sykettä sekä verenpainetta ja ylläpitää matala-asteista tulehdusta kehossa. Se myös heikentää elimistön lämmönsäätelyä. Jos urheilee kesäkuumalla, lämpöhalvauksen riski kasvaa nikotiinin käytön myötä. Urheillessa nikotiinin käyttö voi olla tästäkin syystä vaarallista.

Vähemmän happea, enemmän rasitusvammoja

Tupakoinnin hapenottokykyä heikentävä vaikutus on yleisesti tiedetty, mutta vaikuttaako esimerkiksi nikotiinipussien käyttö hapen saantiin?

Piirtolan mukaan nikotiini heikentää hapenottokykyä, koska se heikentää verenkiertoa kaikkialla kehossa, myös keuhkoissa.

”Nikotiini vaikuttaa koko elimistöön, kaikkiin lihaksiin ja verisuoniin. Nikotiinipusseissa nikotiinin määrä voi olla hyvin korkea.”

Rasitusvammat ovat nikotiinituotteita käyttävillä yleisempiä

Lisäksi hapen saannin heikkeneminen hidastaa palautumista, sillä happi kuljettaa kuona-aineita kehosta pois liikunnan jälkeen.

”Rasitusvammat ovat nikotiinituotteita käyttävillä yleisempiä kuin niillä, jotka eivät käytä. Nikotiinin käyttö voi myös olla este leikkauksen tekemiselle, koska se hidastaa haavojen paranemista.”

Keskittymisen parantuminen on harhaluulo

Monissa urheilulajeissa tarvitaan tarkkaavaisuutta, ja nikotiiniin liittyy harhaluulo keskittymiskykyä lisäävästä vaikutuksesta.

Kun tulee vieroitusoireita, olo muuttuu levottomaksi

Nikotiininriippuvaisella keskittyminen voikin parantua hetkellisesti, kun nikotiinipussin saa huulen alle. Se selittyy Piirtolan mukaan nimenomaan nikotiiniriippuvuudella – kun tulee vieroitusoireita, olo muuttuu levottomaksi. Nikotiiniannoksen ottamisesta seuraa helpotus, jolloin keskittymiskyky tuntuu parantuneen.

Urheiluseurojen vastuuta korostettava

Piirtolan mielestä urheiluseuroilla on suuri vastuu nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyssä. Nikotiinituotteiden haitoista pitäisi keskustella urheiluseuroissa avoimesti ja rehellisesti. Lisäksi seurojen saamien avustusten ehtona tulisi olla sitoutuminen nikotiinituotteiden käytön ehkäisyyn.

”Islannissa on kokeiltu mallia, jossa urheiluseurat, joiden valmentajat sitoutuivat päihteettömyyteen ja nikotiinittomuuteen, saivat lisää rahoitusta valtiolta. Tällä pyrittiin vähentämään myös valmentajien päihteiden ja nikotiinituotteiden käyttöä sekä vahvistamaan valmentajien esimerkin merkitystä.”

Nikotiinia käyttävä urheilija antaa tasoitusta muille

Piirtola pitää huolestuttavana uutisointeja, joissa kerrotaan esimerkiksi ammattijalkapalloilijoiden nikotiinipussien käytöstä.

”Puhutaan esikuvan voimasta. Kun supertrimmatut ihmiset käyttävät nikotiinipusseja, muut tekevät samaa perässä. On outoa, etteivät jalkapalloilijoiden vakuutusyhtiöt puutu käyttöön, sillä jalkapallossa on kyse isoista rahoista. Nikotiinia käyttävä urheilija antaa aina tasoitusta muille.”