Uusi tupakkalaki on hyväksytty – tupakkapakkausten ulkoasu muuttuu

Eduskunta on hyväksynyt uuden tupakkalain 16.3.2022. Näkyvin muutos laissa on yhdenmukaisten tupakkapakkausten käyttöönotto.

Yhdenmukaisissa tupakkapakkauksissa ei saa olla mainonnallisia elementtejä, kuten logoja, kuviointeja tai muita tuotemerkkiin liittyviä tunnuksia.

Savuton Suomi 2030 -verkosto pitää muutosta erinomaisena. Kansainvälisten tutkimusten mukaan yhdenmukaiset tupakkapakkaukset vähentävät osaltaan tupakointia. Euroopassa yhdenmukaiset tupakkapakkaukset ovat jo käytössä Isossa-Britanniassa, Norjassa, Irlannissa, Ranskassa, Unkarissa, Sloveniassa, Belgiassa ja Alankomaissa.

Lisäksi tupakointi kielletään leikkikentillä ja yleisillä uimarannoilla. Näin suojellaan etenkin pieniä lapsia passiivisen tupakoinnin haitoilta. Tupakointikieltoja koskevat laajennukset ehkäisevät myös tupakoinnista aiheutuvaa roskaantumista ja siitä aiheutuvia ympäristöhaittoja.

Tupakkalaista puuttuu tärkeitä muutoksia

Savuton Suomi 2030 -verkosto pitää valitettavana sitä, ettei tupakka- ja nikotiinituotteiden ostoikärajan nostoa huomioitu uudessa tupakkalaissa. Ostoikärajan nosto 20 vuoteen olisi vähentänyt tupakkaostoja ja ehkäissyt osaltaan nuorten tupakoinnin aloittamista.

Toinen puute on, ettei laissa puututa kerrostalojen parveketupakointiin. Tällä hetkellä moni kärsii asuntoonsa kulkeutuvasta tupakansavusta, mikä on kiistaton terveysriski.

Valitettavaa on myös, ettei uusia nikotiinivalmisteita, kuten nikotiiniannospusseja, sisällytetty tupakkalakiin, jolloin niitä koskisivat samat rajoitukset kuin muita tupakka- ja nikotiinituotteita. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan kaikki tupakka- ja nikotiinituotteet ovat haitallisia ja niitä tulisi säännellä samalla tavalla.