Traktoritehdas on ylpeä savuttomuudesta

Valtrassa savuttomuus on osa yrityksen brändiä, joka mainitaan työpaikkailmoituksissakin. Vuoden 2014 Paras Savuton Työpaikka -kisan voittaja haluaa esimerkillään kannustaa muita yrityksiä savuttomuuteen.

Traktoreita valmistava suolahtelainen Valtra Oy voitti Paras Savuton Työpaikka -kilpailun vuonna 2014 – ensimmäisenä yksityisen sektorin työpaikkana kilpailun viisivuotisen historian aikana.

– Olimme ja olemme yhä kisan voitosta tosi ylpeitä. Moni tämän alueen metallialan firma on alkanut esimerkkimme innostamana harkita savuttomuutta, kertoo henkilöstöjohtaja Jari Suuronen.

Valtran tie kohti savuttomuutta alkoi kesällä 2012. Hanketta veti HR-ammattilainen ja mallia otettiin muista, jo savuttomista yrityksistä. Henkilöstö tuotiin heti mukaan suunnitteluun ja samalla laadittiin sisäinen viestintäsuunnitelma. Myös työterveyshuolto oli tiiviisti mukana ja halukkaille oli tarjolla tukea tupakasta vieroitukseen.

– Pahimmat väännöt käytiin silloin. Kun savuttomuus käytännössä alkoi 1.6.2013, kukaan ei voinut sanoa, ettei tiennyt asiasta, Suuronen huomauttaa.

Selvät säännöt

Valtrassa säännöt ovat selvät: tehdasalueella ei polteta, ei tupakkaa, eikä esimerkiksi sähkösavukkeita. Omalla ajallaan, käytännössä lounasaikaan, työntekijä voi käydä tupakoimassa tehdasalueen ulkopuolella.

– Alussa muutama työntekijä kapinoi ja kokeili sääntöjen pitävyyttä. Tähän puututtiin heti. Käytännössä esimies antoi tupakoinnista varoituksen. Se puri ja nyt savuttomuus on osa normaalia toimintaa.

– Suurin osa meidän työntekijöistämme ei tupakoinut alun perinkään, ja he kokevat tupakoimattomuuden pelkästään hyvänä asiana.

Ei julistus vaan tekoja

Savuttomuus kannattaa: Valtrassa esimerkiksi sairauspoissaolot ovat vähentyneet, vaikka suoraa yhteyttä savuttomuuteen onkin vaikea osoittaa. Projektin alkumetreillä Suuronen laski, että 1000 työntekijän yritys
maksaa käytännössä 3–4 työntekijälle pelkästä tupakoinnista.

– On liiketaloudellisesti järkevää, että työpäivää ei käytetä tupakointiin. Ja aivan varmasti se vaikuttaa myös työntekijöiden terveyteen. Savuttomuudesta kiinnostuneita työpaikkoja Suuronen neuvoo satsaamaan suunnitteluun.

– Tällaista muutosta ei voi vain lähteä tekemään, eikä sitä toteuteta pelkällä tiedotteella, vaan se vaatii suunnittelua, tahtoa, johtamista ja resursseja.

– Savuttomuus ei ole julistus, se on tehtävä kunnolla, ylintä johtoa myöten.