Ennakkotiedote: Savuton Suomi -päivä 31.5. tuo esiin tupakkalain saavutuksia

Suomen tupakkalaki täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen kunniaksi vietetään ensimmäistä kertaa Savuton Suomi -päivää. – Ilman lainsäädäntöä tupakointiluvut tuskin olisivat kääntyneet laskuun, huomauttaa Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja, professori Kari Reijula.

Savuton Suomi 2030 -verkosto järjestää 31. toukokuuta ensimmäistä kertaa Savuton Suomi -päivän. Päivän teemana on Kiitos tupakkalaki! Päivän aikana kerrotaan tupakkalain saavutuksista, kiitetään siihen vaikuttaneita henkilöitä sekä käännetään katse tulevaisuuteen: mitkä ovat seuraavat tärkeät askeleet tiellä kohti savutonta Suomea?

Suomi kuuluu tupakkapolitiikan kärkimaihin EU:ssa ja maailmassa. Tupakkalain ansiosta meillä on muun muassa savuttomat työpaikat ja ravintolat, tupakkatuotteiden mainontakielto sekä tupakattomat julkiset liikennevälineet. Vuonna 2015 naisista tupakoi enää 12 prosenttia, miehistä 16 prosenttia.

– Sotien jälkeen Suomessa lähes kaikki miehet polttivat. Suomen tupakkalaki säädettiin vuonna 1976. Ilman lainsäädäntöä tupakointiluvut tuskin olisivat kääntyneet laskuun, huomauttaa verkoston puheenjohtaja, professori Kari Reijula.

Savuton Suomi -päivän päätapahtuma järjestetään Joensuussa yhdessä Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen kanssa. Lisäksi eri puolella Suomea järjestetään tapahtumia ja tempauksia Savuton Suomi -päivän teemalla.

Savuton Suomi 2030 -verkosto tahtoo myös kiittää Savuton Suomi -päivänä niitä, jotka ovat työllään vaikuttaneet tupakoinnin vähenemiseen. Verkoston jäsenet ovat ehdottaneet kiitettäviä henkilöitä, joita kertyikin runsaasti eri puolilta Suomea ja erilaisista organisaatioista.

– Ensimmäiseksi kaikille piti tehdä selväksi tupakkalain pohjimmainen tarkoitus: terveyden edistäminen – ei suinkaan halu kieltää ja rajoittaa kaikkea, toteaa yksi kiitettävistä, lääkintöneuvos Liisa Elovainio. Hän oli mukana toimeenpanemassa tupakkalakia 1970-luvulla.

Savuton Suomi -päivän järjestää Savuton Suomi 2030 -verkosto.