Savuton työpaikka – osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka – osa työhyvinvointia

Savuton työpaikka on jokaisen etu
Tupakointi on keskeisin työikäisten työkykyä vahingoittava, estettävissä oleva terveysriski. Tupakkatuotteet sisältävät useita myrkyllisiä aineita, jotka aiheuttavat elimistössä solu- ja perimämuutoksia, kudosvaurioita ja lukuisia sairauksia. Terveyden, jaksamisen ja työhyvinvoinnin vuoksi on tärkeää, että työpaikoilla edistetään tupakoimattomuutta ja tuetaan tupakoinnin lopettamista.

Tupakointi on yksi työhönotossa ja työhön sijoitettaessa huomioon otettava työturvallisuusriski töissä, joissa työntekijää on suojeltava altistumiselta syöpävaarallisille ja työterveyttä vaarantaville aineille ja menetelmille.

Savuton työpaikka osoittaa, että työnantaja arvostaa työntekijöitään sekä haluaa edistää työntekijöidensä terveyttä, hyvinvointia ja työssä jaksamista.

Miksi savuton työpaikka?
Kustannussäästöt
Päivittäin tupakoiva aiheuttaa työnantajalle maltillisen arvion mukaan vuodessa keskimäärin 1 060–1 300 euron kustannukset pelkästään tupakkataukoina. Tämän lisäksi tulevat sairauspoissaolot, sairauksien tutkimus- ja hoitokulut sekä työkyvyttömyyseläkkeet. Lähde: THL – Raportti 15/2015

Sairauspoissaolot vähenevät
Tupakointi lisää sairauspoissaoloja, sillä tupakoijat ovat keskimääräistä herkempiä infektioille. Toistuvat hengitystieinfektiot sekä sydän-, verisuoni- ja syöpäsairaudet ovat tyypillisiä tupakoinnista johtuvia sairauksia.

Työntekijöiden terveys kohenee
Tupakoinnin lopettamisen myötä elämänlaatu ja työkyky kohenevat sekä riski sairastua vähenee. Tupakointi aiheuttaa vuosittain noin 1 500 työikäisen kuoleman. Lähde: THL – Raportti 15/2015

Työympäristö puhdistuu
Sisäilma puhdistuu, eikä kenenkään tarvitse altistua tupakansavulle työssä. Maassa lojuvat tupakantumpit ovat epäsiistejä ja myös uhka ympäristölle.

Imago kohentuu
Savuttomuudella työpaikka osoittaa olevansa kiinnostunut työntekijöidensä terveydestä. Se on myös hyvä esimerkki nuorille.

Savuttoman työpaikan kriteerit
Työpaikka on savuton, kun
– työnantaja kannustaa työntekijöitä tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön lopettamiseen,
– työterveyshuolto tukee työntekijöitä tupakka- ja muiden nikotiinituotteiden käytön lopettamisessa,
– tupakkalain edellyttämissä sisä- ja ulkotiloissa ei käytetä tupakkatuotteita eikä sähkösavukkeita,
– työpaikan sisätiloissa ei ole tupakointitiloja ja ulkoalueella mahdolliset tupakointipaikat on sijoitettu vähemmän näkyvästi ja siten ettei tupakansavu pääse kulkeutumaan sisätiloihin,
– tupakointi on kielletty työaikana lukuun ottamatta lakisääteisiä ja työehtosopimuksiin kirjattuja taukoja,
– kaikki työpaikan tilaisuudet ovat savuttomia,
– tupakkatuotteita ja ei-lääkkeellisiä nikotiinituotteita ei myydä työpaikan hallinnoimissa tiloissa ja
– työpaikan savuttomuus ilmaistaan näkyvästi työpaikan tiloissa esimerkiksi tarralla, ja se mainitaan myös työnhakuilmoituksissa.

Miten savuton työpaikka toteutetaan?
1. Kuka tahansa voi tehdä ehdotuksen savuttomasta työpaikasta. On hyvä varmistaa heti alussa, että asialla on johdon tuki.
2. Nimetään vastuuhenkilöt ja tiimi, jossa on johtoryhmän, työntekijöiden, työterveyshuollon, työsuojelun, henkilöstöasioiden ja viestinnän edustajia.
3. Asia käsitellään yhteistoiminta- elimessä tai muussa kaikille työntekijöille avoimessa kokouksessa.
4. Valmistellaan  aikataulu, työnjako, vastuualueet, käytännön toimenpiteet ja viestintä.
5. Savuttomuudesta kerrotaan sekä yrityksen sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä.
6. Lopulliset savuttomuuslinjaukset päätetään yhteistoimintaelimessä.
7. Savuttomuuden toteutumista seurataan ja arvioidaan.

Aikaa hyvä varata 6-12 kuukautta.

Lainsäädäntö ja savuton työpaikka
Työnantaja on velvollinen huolehtimaan työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työpaikoilla. Työpaikan savuttomuutta säätelee tupakkalaki. (Tupakkalaki 549/2016)

Tupakointi on kielletty sisätiloissa, jotka on tarkoitettu yleisön, asiakkaiden tai työntekijöiden käyttöön. (74 §)

Tupakointi on kielletty myös päiväkotien, esi- tai perusopetusta, ammatillista koulutusta tai lukio-opetusta antavien oppilaitosten ulkotiloissa. Kielto koskee savuttomienkin tupakkatuotteiden käyttöä. (74 §)

Työpaikalla tupakointia varten voidaan rakentaa erillinen tupakointitila, jonka rakentamista ja käyttöä säätelevät samat säännökset kuin ravintoloidenkin tupakointitiloja. Tupakointitilaa ei saa olla sellaisen tilan yhteydessä, joka on pääasiassa alle 18-vuotiaiden käytössä. (76 §)

Tupakointikieltoa ja tupakointiin tarkoitettua tilaa osoittavien opasteiden tulee olla selvästi merkityt. (80 §)

Tuki tupakoinnin lopettamiseen
Työterveyshuolto on merkittävässä asemassa työpaikan savuttomuuden toteuttamisessa ja tupakoinnin lopettamisen tukemisessa. Työnantajan kannattaa hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta ja sopia yhdessä tukimuodoista: ohjauksesta, neuvonnasta, koulutuksesta, yksilö- ja ryhmäohjauksesta sekä mahdollisesta työnantajan kustantamasta lääkkeellisestä hoidosta.

Työterveyshuollon lisäksi tukea tupakoinnin lopettamiseen tarjoavat muun muassa järjestöt, kunnat ja julkinen terveydenhuolto. Jotkut terveysasemat järjestävät tupakasta vieroitusta joko yksin tai yhteistyössä esimerkiksi alueellisten päihdetyötä tekevien järjestöjen kanssa. Myös apteekit ja äitiysneuvolat tarjoavat neuvontaa savuttomuuteen.

Kerro työpaikkasi savuttomuus Savuton työpaikka -tarralla!

Lähteet: THL – Raportti 15/2015 ja Tupakkalaki 549/2016