Sanoista tekoihin – vaikuttajafoorumi 29.9.2009

 Pääjohtaja Pekka Puska luovutti seminaarissa pääministeri Matti Vanhaselle kirjeen, jossa ehdotettiin, että valtioneuvosto laatisi periaatepäätöksen savuttomasta Suomesta. Kirjeessä muistutettiin, että tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin kuolee noin 6000 suomalaista vuosittain, joista puolet työikäisinä. Siinä myös korostettiin, että jokaisella on oltava mahdollisuus savuttomaan elinympäristöön.

Kirjeen valtioneuvostolle on allekirjoittanut yli 50 yhteiskunnallista tahoa (mm. EK, Kela, Kuntaliitto ja SAK) sekä 10 sairaanhoitopiiriä.

Seminaarissa puhunut Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti Rautalahti korosti, etteivät nuoret tajua, kuinka koukuttavaa nikotiini on. Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan nuoret suhtautuvat tupakkaan ja päihteisiin aikaisempaa myönteisemmin. Pekka Puska vaati huomion kiinnittämistä lasten suojeluun tupakan haittavaikutuksilta.Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksen mukaan noin 22 prosentissa lasten kodeista joku tupakoi asunnossa. Huomio tulee kiinnittää sekä koteihin että auto-ja parveketupakointiin, Puska sanoi. Hän korosti myös, että nuuska on nuorille haitallista ja se on portti nikotiiniriippuvuuteen.

Lisäksi seminaarissa järjestettiin työpaja, jossa ryhmätöinä pohdittiin, mikä on tupakoinnin vähentämiseen tähtäävässä työssä epäonnistunut, koska asetettuja tavoitteita ei ole saavutettu ja mitä konkreettista tulisi tehdä tilanteen korjaamiseksi.